Äänekoskella pelattavan karsintaturnauksen ensimmäinen pelipäivä tarjoili jännittäviä hetkiä tasaisten otteluiden merkeissä. Heti ensimmäisessä ottelussa koettiin tietynlainen jymypaukku, kun PUS-Basket kaatoi etukäteen hienoisena suosikkina otteluun lähteneen kotijoukkue Äänekosken Huiman 70-80. Huiman peliesitystä vaivasi tietynlainen väkinäisyys ja hermoilu. Liekö ennakkosuosikin asema kotiyleisön edessä ollut hieman liikaa.

Biisonien ottelu Honkaa vastaan lähti myös liikkeelle totaalisesti hermoillen Hongan viedessä ensimmäisen erän 9-18. Toisella jaksolla peli kuitenkin aavistuksen verran rentoutuu ja erityisesti Ronnie Clark ja Khaliq Ghani esiintyvät edukseen. Puoliajalle siirrytään tilanteessa 33-39.
Toisen puoliajan alussa tuntui, että ensimmäisen puolikkaan hyvä loppu oli pitkällä tauolla tuonut hyvän olon tunteen pelaajille. Koko kolmannen jakson ajan vastustaja pääsi rankaisemaan voittamalla yksi-vastaan-yksi tilanteista syntyneillä vapailla ajoilla korille. Samaan aikaan Biisonien hyökkäyspäässä tehtiin huonoja ratkaisuja ja vapaatkin heitot kolisivat pääasiassa rautoihin! Viimeiselle jaksolle siirryttiin pelottavan kutkuttavassa tilanteessa 55-55.

Neljännellä jaksolla Biisonien hermoilu jatkui ja erää pelattiin loppuminuuteille asti tasaisissa merkeissä. Loppupuolella Biisonien korille ajoilla nostettiin äärimmäisen tärkeitä koreja ja samalla pakotettiin vastustaja rikkomaan, joka johtikin Hongan hienoisiin virhevaikeuksiin ottelun loppuhetkillä. Ottelun viime minuuteille Biisonien ottama 5-6 pisteen etumatka kesti ja voitto kirjattiin Biisoneille lukemin 71-80.
Näin ollen Biisonit pelaavat sunnuntaina karsintaturnauksen finaaliottelussa klo 17 alkaen PUS-Basketia vastaan. Kotijoukkue Äänekosken Huiman kohtalona on kohdata Honka klo 14 alkavassa turnauksen 3. ja 4. sijat ratkaisevassa ottelussa.

Honka –  Lokoko Bisons 71-80 (55-55)
Bisons: Kyle Reid 12/12/1s, Jani Kivinen 0/2, Tero Valkama, Ronnie Clark 17/13/3s, Emmanuel Jackson 11/4/3s, Khaliq Ghani 20/5/2r, Matti Selinheimo 2, Juuso Mäkilä, Markus Lammela 3/1, Giovonne De Woods 15/7/2s/1r, Vesa Pakkanen 0/1