Biisoneille voitto neljännestä välierästä, matka jatkuu finaaleihin!

LoKoKo Bisonsin ja HBA:n neljäs välierä pelattiin HBA:n kotiluolassa Mäkelänrinteellä. Ottelun lähtökohdat olivat selkeät. Biisonit voitolla finaaleihin, muussa tapauksessa sarja jatkuisi Loimaalla.

HBA tuli peliin vähintään yhtä kovaa kuin kolmessa aikaisemmassa kohtaamisessa. Biisonit olivat kuitenkin valmiita vastaamaan hurjaan intensiteettiin. Ensimmäisen jakson alku eteni tasaisesti. HBA:lta erityisen vahvasti aloitti Aarni Korkiatupa, joka viimeisteli 8 pistettä 10 minuuttiin. Biisoneilla onnistumiset jakautuivat tasaisemmin ja näin ensimmäinen jakso Biisoneille 21-22.

Toinen jakso eteni ensimmäisen tapaan tasaisesti HBA:n viedessä levypallot ja onnistuen tekemään hyökkäyslevypalloista 11 pistettä. Biisoneiden heittokäsi kävi kuitenkin riittävän kuumana 3p 30% ja 2p 67%. Kahden tiukan jakson jälkeen tilanne puoliajalle mentäessä oli 35-38.

Kolmannen alkuun HBA tuli hyvällä sykkeellä ja näytti siltä, että Biisoneiden jalat olivat jääneet pukukoppiin. 7-0 runi kolmessa minuutissa HBA:lle ja päävalmentaja Mihajlovic oli pakotettu käyttämään aikalisän. Päävalmentajan mielipide joukkueen esityksestä kolmannen alkuun kuului varmasti ulos asti. Biisonit tulivat aikalisältä korvat punaisina ja juoksivat oman runinsa. Jakson puolivälissä tilanne oli tasan 47. Jakson lopun HBA vei vahvasti, erityisesti Sebastian Lindbergin onnistuessa kolme kertaa kaaren takaa.

Viimeisen jakson HBA aloitti 60-56 johdossa. Canty aloitti neljällä virheellä penkiltä, mutta onnistui lopulta viimeistelemään 8 pistettä jaksoon, keräten lopulta 13/11. Freddie McSwain jr. jatkoi vahvoja otteitaan 25/7. Viimeisellä jaksolla HBA:n hurja liike puolustuksessa hieman rauhottui ja Biisonit onnistuivat repimään riittävän eron ja pitämään sen ottelun loppuun asti. Lopputulos HBA 75 – 80 LoKoKo Bisons. Biisonit 3-1 voitoin finaaleihin!

Finaalipaikan varmistuttua päävalmentaja antoi kiitoksensa HBA:lle kovasta vastuksesta, mutta ennenkaikkea omalle joukkueelleen kolmesta hienosta voitosta.

”HBA pystyi isommalla rosterilla prässäämään ja puolustamaan hurjalla intensiteetillä läpi koko välierä-sarjan. Pystyimme kuitenkin kolmessa pelissä siitä huolimatta pysymään omassa konseptissamme. Tiesimme, että sarjan voittaminen vaatii uskoa siihen mitä olemme koko kauden tehneet. Jälkimmäisellä puolikkaalla hävisimme liian helposti 1 vs 1 tilanteita, mutta onneksi virheemme puolustuksessa eivät maksaneet meille liikaa. Näytimme tänään mitä voittavalta joukkueelta tarvitaan.”

Divisioona A:n finaalit alkavat joko lauantaina 17.4. tai sunnuntaina 18.4.  ja Biisonit saavat vastustajan otteluparista Topo – Kristika. Topon ja Kristikan välisen sarjan venyessä viidenteen otteluun, pelataan ensimmäinen finaali sunnuntaina 18.4.

2021-04-12T07:42:56+00:00 12.4.2021|Ajankohtaista|