Biisonit voiton päähän finaalipaikasta

Biisoneiden ja HBA:n kolmas välierä pelattiin Loimaalla torstaina. Parin päivän palautumisen jälkeen tarjolla oli taas 40 minuuttia HBA:n aktiivista puolustamista. Kahdesta ensimmäisestä ottelusta poiketen Biisonit saivat peliin lentävän lähdön, Jalen Canty sai nosteltua korin alta ensimmäiseen viiteen minuuttiin 6 pistettä, mutta sai myös yhtä nopeaan tahtiin kaksi virhettä ja joutui penkille. Henttonen ja Marttinen jatkoivat pistetehtailua tehokkaasti keräten molemmat 7 pistettä mieheen ensimmäiselle jaksolle. Jakso vahvasti Biisoneille 26-16.

Jalen Cantyn kolmas virhe aikaisessa vaiheessa toisen jakson alussa hyydytti miehen penkille. Kapteeni Henttonen jatkoi hyviä otteitaan korin alla ja viimeisteli tehokkaasti, penkiltä löytyi myös korintekovoimaa Eemeli Hollon paiskatessa pari kolmosta korisukkaan. HBA:n puolustuksen paine ei kuitenkaan hellittänyt hetkeksikään ja virhetilin kuitenkin kasvaessa kotijoukkueen sarakkeessa, tunteet kuumenivat hetkellisesti Biisonipenkillä. Pitkälle tauolle Biisonit pääsivät rauhoittumaan tilanteessa 44-37.

Kolmannen jakson alkuun päävalmentaja Mihajlovic painotti joukkuettaan pitämään pallosta huolta. Kahden ensimmäisen jakson menetyksistä HBA rankaisi 17 pisteellä. Biisonit onnistuivat pitämään menetykset kolmessa, heittopelinsä lähes kiitettävällä tasolla (2p=78% / 3p=38%), vieden levypallot ja koko jakson nimiinsä 23-20, eli viimeiseen erään lähdettiin tilanteesta 67-57.

Kotijoukkueen suurimpana murheena oli virheiden määrä. Marttisen ja Cantyn neljä virhettä toivat lisää painetta kotijoukkueen puolustukseen. Viimeisellä jaksolla molempien joukkueiden pisteiden teko alkoi hieman tökkimään HBA:n onnistuessa vähän paremmin, mutta ei kuitenkaan riittävän hyvin ja loppulukemat Biisoneille 76-70.

Kotijoukkueesta viisi pelaaja onnistuivat keräämään pisteitä vähintään 10, kapteeni Henttosen ollessa kotijoukkueen kovin pisterohmu 19 pisteellä. Freddie McSwain onnistui vääntämään kovassa paineessa tuplatuplan eli 11 pistettä ja 11 levypalloa.

Päävalmentaja Mihajlovic kiitti joukkuetta hyvästä asenteesta pelin alkaessa. ” Joukkueella oli hyvä keskittyminen ja asenne peliin tultaessa ja vahva viisiminuuttinen pelin alkuun, jonka veimme 14-5 oli erittäin tärkeä tällaiseen tiukkaan peliin. Vastustajan hurja paine puolustuksessa sai kuitenkin jälleen kerran kontrollin häviämään pelistämme ja näin he pääsivät otteluun takaisin. Sunnuntain peliin meidän pitää korjata muutamia asioita ja jos pystymme kontrolloimaan peliä paremmin kuin tänään läpi koko ottelun, olemme silloin vahvoilla”

Neljännessä välierässä sarja on katkolla Biisoneille. Ottelua voi jännittää Ruutu + palvelusta klo 17.00 alkaen.

2021-04-09T07:58:59+00:00 9.4.2021|Ajankohtaista|