Bisons hurjan viimeisen jakson ansiosta kovaan vierasvoittoon

Oulun NMKY – LoKoKo Bisons 98-104 (41-37)

 

Lauantain mielenkiinto kohdistui Oulun Ynnin ja LoKoKo Bisonsin välien selvittelyyn. Joukkueet olivat sarjataulukossa peräkkäin sijoilla kaksi ja kolme. Voitolla Bisons saattaisi välttää Oulun kohtaamisen välierävaiheessa, joten ottelulla olisi panosta myös Bisons-leirissä. Bisons on jokatapauksessa runkosarjan kakkonen, mutta tuleva puolivälierävastus on vielä avoin.

Ottelu alku kului molemmilta joukkueilta tunnustellen. Ynni sai puolustettua Bisonsin sisäpelin minimiin, Bisons sen sijaan osui kolmosen kaaren takaa. Bisons otti johdon Rasmus Marttisen kolmosella, mutta heti perään Ynni kiri mukaan otteluun. Dedrick Basile riisti pallon Matt Gibsonin kädestä ja Ynni oli tarkkana hyökkäyslevypalloissa.  Bisons oli kookkaampi joukkue kentällä, mutta Basile aiheutti nopeudellaan ongelmia Bisons-puolustukselle. Korisliigastakin tuttu Jussi Eskola palasi hiljattain Ynnin kokoonpanoon. Eskola protestoi itselleen teknisen virheen jakson loppuun. Bisons oli vaisu levypallopelissä ja hävisi jakson 24-17.

Toisella jaksolla Bisons sai toimitettua palloa De’Sean Parsonsin käsiin, joka ajoillaan sai Ynni-puolustuksen hajoamaan. Ynnin jenkkikolmikko tarjosi kuitenkin kovan haasteen Bisonsille. Rasmus Marttinen nousi Bisonsin tärkeimmäksi lenkiksi pelaten mainion jakson. Bisons kohensi levypallopeliään jakson edetessä. Bisons vei kympin lukemin 17-20.

Pitkän tauon jälkeen Bisonsin taivaalle muodostui synkkiä pilviä, kun Ynni sai onnistumisia bonusviivan takaa. Ensin Devin Harris naulasi kolmosen ja heti perään Dedrick Basile Bisonsin pahojen vaihtovirheiden takia. Ynni karkasi 10 pisteen johtoon ja Arttu Mannelin reagoi aikalisällä. Ynnin jenkkikolmikko jatkoi onnistumisiaan ja kotijoukkue karkasi. Basilen astellessa pienelle huilille, Bisons sai kirittyä etumatkaa. Jakson loppuun Basile lisäsi turvallisen tuntuiseksi johdoksi 75-63.

Aina kun Bisons sai onnistumisia hyökkäyspäässä, kuittasi Ynni kolmosellaan. Bisonsin pallonmenetykset koituivat ongelmaksi ottelun alkupuolella, mutta onneksi pallo pysyi paremmin hallussa pelin edetessä. Ynni takerteli vapaaheitoissa ja kun Bisons pääsi viiden pisteen päähän, reagoi kotijoukkue aikalisällä. Kun viimeinen vitonen oli käynnissä, joutui Ynnin paras pistemies Devin Harris jättämään kentän virhetilin täyttymisen vuoksi. Tämä vaikeutti Ynnin peliä ja Bisons nousi kuin sattumalta johtoon. Tilit tasoittuivat kun Joshua Wilchcombe joutui myös jättämään kentän. Ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta Matt Gibson, joka kahdella kolmosellaan antoi Bisonsille etumatkaa. Loppusekunnit Ynni yritti rikkoa peliä, mutta Bisons pelasi lopun järkevästi. Bisonsin tehokkaimmaksi ottelussa jäivät Joshua Wilchcombe (21/7) ja De’Sean Parsons (21/7). Ynnin tehomies oli lähes koko ottelun uurastanut Dedrick Basile (26/8/11 syöttöä). Ynnin puolustus petti pahasti viimeisellä jaksolla, kun Bisons skorasi illan korkeimmat 41 jaksopistettä.

 

2020-03-07T20:44:26+00:00 7.3.2020|Ajankohtaista|