Bisons, LoKoKo ja FoKoPo yhteistyöhön

Bisons Loimaa, Loimaan Korikonkarit ja Forssan Koripojat ovat solmineet yhteistyösopimuksen paikallisen kilpakoripalloilun kehittämiseksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda yhteinen polku junioreista miesten pääsarjoihin tarjoten mahdollisuuden kasvaa askel askeleelta huippukoripalloilijaksi.

– Olen iloinen, että pystymme yhdistämällä voimavaramme vastaamaan isojen kasvukeskusten paineeseen, ja tarjoamalla alueen nuorille todella oikean vaihtoehdon kehittymiselle. Arvostan erityisesti ammattitaitoista työtä, jota Forssassa on tehty pitkään koripallon eteen. Tulemme varmasti näkemään tulevaisuudessa Forssan ja Loimaan kasvatteja edustusjoukkueissamme yhteistyön tuloksen seurauksena, kommentoi Bisonsin Ari Hannula.

– Olemme tyytyväisiä, että saimme Forssan ulkopuolelta ammattitaitoisen valmentajan, joka pystyy tuomaan uusia ajatuksia ja suuntauksia seuraamme. Yhteistyö seurojen välillä taas mahdollistaa forssalaisille ja loimaalaisille junioreille väylän niin 1A-divisioonaan kuin Korisliigaankin, kertoo FoKoPosta Markku Molenius.

Joonas Iisalo FoKoPon päävalmentajaksi sekä yhteistyön vastuuhenkilöksi

Kaksi viimeistä kautta Loimaa Bisonsin apuvalmentajana toiminut Joonas Iisalo, 29, on kiinnitetty FoKoPon päävalmentajaksi. FoKoPon päävalmentajavastuun lisäksi Iisalo vastaa Bisonsin, LoKoKon ja FoKoPon yhteistyön organisoimisesta ja kehittämisestä sekä FoKoPon ja LoKoKon valmentajien kehittymisestä.

Iisalolla on monipuolista koripallo-osaamista usean vuoden ajalta. Iisalo on toiminut mm. apuvalmentajana Bisonsissa, päävalmentajana miesten 1B-divisioonassa, juniorimaajoukkuevalmentajana ja valmennuspäällikkönä EBT:ssä.

Iisalo on suorittanut valmentajan ammattitutkinnon, huippukoripallovalmentajatutkinnon sekä tulevana kesänä hän valmistuu kolme vuotta kestävästä Fiba Europe Coaching Certificate koulutuksesta.

– Seurojen välinen yhteistyö on erinomainen asia kaikille osapuolille, kun saamme homman toimimaan kunnolla. Bisonsin ja FoKoPon edustusjoukkueiden yhteistyö tekee molemmista seuroista myös houkuttelevamman ympäristön nuorille lupauksille. Kun Korisliigassa joukkuemäärä tippui kahdella ja jenkkikiintiö nostettiin neljään, niin monien nuorten pelaajien mahdollisuudet pelata liigassa pienenivät. Me pystymme tarjoamaan nuorille mahdollisuuden laadukkaisiin harjoituksiin ja peleihin sekä Korisliigassa että 1A-divisioonassa, Iisalo kommentoi.

– On hienoa toimia taas kahden vuoden tauon jälkeen päävalmentajana. Sain paljon oppia Bisonsin organisaatiolta, pelaajilta ja Gregiltä (Gibson). Näitä oppeja ja kokemuksia yritän viedä eteenpäin nyt nuorille pelaajille. Pidämme Bisonsin ja FoKoPon edustusjoukkueiden yhteistyön tiiviinä pitämällä yhteisiä harjoituksia viikoittain. Meidän valmentajien tulee jatkuvasti kommunikoida pelaajien harjoittelusta, pelaamisesta, levosta ja koulunkäynnistä. Siinä auttaa Gregin ja minun suhde, joka on toiminut erinomaisesti. FoKoPossa ensimmäinen tavoitteemme on kehittää nuoria pelaajia kokonaisvaltaisesti unohtamatta kuitenkaan voittamisen kulttuurin opettamista, Iisalo päättää.

-Tulevalla kaudella divisioonajoukkueemme runko rakentuu forssalaisten pelaajien lisäksi muutamista Bisonsin organisaatiosta tulevista pelaajista. Lisäksi joukkuetta tullaan täydentämään kahdella jenkkipelaajalla, FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius kertoo tulevan kauden joukkueen rakenteesta.

2015-06-26T12:47:40+00:00 21.6.2015|Ajankohtaista|