Ilari Seppälästä uusin Biisoni!

Biisonit ovat vahvistaneet ensi kauden joukkuettaan kovalla kotimaisella pelaajalla, Ilari Seppälällä.

Seppälä siirtyy Loimaalle Kouvojen Kouvoista, jossa hän pelannut jo kaudesta 2009 lähtien.

Lapuan Korikobrien kasvatti on monelle Biisonifanille erittäin tuttu pelaaja. Seppälä pelasi huikeat puolivälierät Biisoneita vastaan viime kaudella kuin myös kaksi kautta sitten.

-Olimme pitkään kiinnostuneita Ilarista ja on todella hienoa, että pääsimme viimein sopimukseen, kertoo Biisoneiden toimitusjohtaja Aku Perho.

-Olen iloinen siitä, että Ilari päätti tulla Loimaalle. Hän on selkeästi valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan ja Bisons on juuri oikea paikka sen toteuttamiseen, kertoo Biisoneiden päävalmentaja Greg Gibson.

TOIVOTETAAN ILARI LÄMPIMÄSTI TERVETULLEEKSI!

#‎YhtäPerhettä‬ ‪#‎LGB‬

2015-08-24T12:57:25+00:00 12.8.2015|Ajankohtaista|