Liigakarsinta alkoi rökäletappiolla

Ura Basket – LoKoKo Bisons 126-79 (71-23)

 

Kolmannessa finaalissa kovia kokenut Ville Karvonen oli odotetusti sivussa ottelusta. Sen sijaan Rasmus Marttinen oli nostettu kokoonpanoon sitten helmikuun alun. Kentällä Rasmusta ei kuitenkaan vielä nähty.

Alku kulki jälleen surkeasti, kun heitot kolisivat rautoihin. Ura haki levypallot ja iski vastaan. Stephen Croone vei Uran 7-0 johtoon ja Arttu Mannelin turvautui aikalisään. Vasta ottelun neljännen minuutilla Bisons avasi pistetilinsä Juho-Matti Henttosen vapaaheitoilla. Biisonien ensimmäinen pelitilannekori syntyi kun peliaikaa oli jäljellä vajaat 2 minuuttia. Ura osoitti liigatason heittopeliä ja karkasi hurjaan johtoon. Avausjakson sankari oli Croone joka upotti peräti 17 pistettä. Bisonsilta ei onnistunut mikään, josta kertoi synkkä tilanne 39-6. Kun Ura kykeni tuollaiseen alkuun, naksahti nuoren Biisoni-joukkueen selkäranka poikki heti kättelyssä.

Toisella jaksolla mikään ei muuttunut. Ura jatkoi hurjaa pistetehtailuaan, Bisons joutui tekemään hurjasti töitä yhdenkin korin eteen. Päät painuivat Bisons-leirissä, kun Uran hurja heittopeli kasvatti eroa minuutti minuutilta. Taukojohto 71-23 syntyi pitkälti kolmen pisteen viivan takaa, josta Ura osui peräti 16 kertaa. Bisons 0 kertaa!

Toisen puoliajan tarkoitus ei ollut kuin nostattaa fiiliksiä lauantain kotiotteluun. Ura tosin jatkoi samaa heittoralliaan ja myös Biisonit saivat muutaman onnistumisen kolmosillaan. Ero oli silti murskaava ja niinpä molemmat saivat rauhassa peluuttaa myös penkkipelaajiaan.

Uran päävalmentaja Kristian Palotie otti molemmat amerikkalaisvahvistuksensa vaihtoon kolmannen jakson alussa. Sen myötä myös Bisons pääsi hieman kaunistelemaan lopputulosta. Uran 27 kolmosta kertoo nappi-illasta heittopelissä, mutta myös Biisonien umpipassiivisesta puolustamisesta. Karsintapelit alkoivat todella nopeasti juuri päättyneiden Divarin finaalien jälkeen. Biisonien takki oli tyhjä ja se näkyi läpi ottelun.

Vaikka tilastoista onkin turha puhua tämänkaltaisessa ”blow outissa” Marcus White keräsi tutun 18/9 rivin. Biisonien parhaana palkittiin Petteri Ruutiainen 12/7. Uran pelaajista kaikki pääsivät pisteille ja parhaana palkittiin vasta 16-vuotias Lauri Hänninen.

Liigapaikan voi lunastaa kahdella voitolla ja seuraavan kerran joukkueet iskevät yhteen lauantaina Loimaan Liikuntahallissa.

 

2019-04-25T20:37:51+00:00 25.4.2019|Ajankohtaista|