Runkosarjan voitto varmistui viikonloppuna – Bisonsin kotitaika pitää

LoKoKo Bisons – Hyvinkään Ponteva 109-65 (52-31)

 

Bisonsin runkosarjan voitto varmistui jo perjantaina, kun sarjakakkonen MuKi hävisi kotonaan Karkkilalle. Näin ollen Bisons pääsi harvinaiseen lauantaina pelattuun otteluun vapautuneena. Raholan Pyrkivän voitto Äänekosken Huimasta muutti sarjatilannetta mielenkiintoiseksi ja Bisonsin tulevaa playoff-vastustajaa joudutaan odottamaan aivan runkosarjan loppuun saakka.

Hieman treeniviikkoa haitannut flunssakausi näkyi myös lauantain ottelussa. Rasmus Marttinen oli kuumeen vuoksi sivussa ja lisäksi kapteeni Jani Kivinen sekä Tommi Rasi puuttuivat kokoonpanosta. Viikolla sairastelleet Juho-Matti Henttonen  ja Markus Lammela palasivat kuitenkin kokoonpanoon.

HyPo taisteli alussa tasaväkisesti ja pistetilaston ykkönen D’Von Campbell osoitti heti vaarallisuutensa. Campbell heitti heti alkuun kymmenen pistettä ja piti ottelun tasaisena. Kotijoukkueen hieman pehmeät otteet puolustuksessa ja muutama helppo pallonmenetys edesauttoivat vastustajan pelaamista.

Toisella jaksolla Esko Salonen huudatti kotiyleisöä napaten kaksi riistoa muutaman sekunnin sisään Arttu-Kalle Örmälän hyppysistä. Hyökkäyslevypallot antoivat Bisonsille lukuisia second chance mahdollisuuksia, joista Bisonsin sisäpelaajat nostivat palloa koriin. D’Von Campbell oli edelleen HyPon ainoa todellinen uhka ja scorasi jälleen 11 pistettä.

Toisella puoliajalla Bisons sai vihdoin Campbellin kuriin. Campbell jäi kokonaan ilman pelitilannekoria, kun takamiehen puolustuksessa onnistuivat vuorotellen niin Salonen,  Brandon Norfleet kuin Sebastian Booker. Petteri Ruutiainen oli totutun vahva pienempien hypolaisten seassa. Petsku napsi vapaat levypallot ja nosteli koreja varmoin ottein. Vapaaheitotkin kulkivat Bisonsilla hienosti (20/23). Kun Campbellin heitto tökki, nousi HyPon nuori Eemil Kivi harvojen onnistujien joukkoon, heittäen jaksolla kahdeksan pistettä.

Kuten monen muun matsin tapaan, neljännellä jaksolla ei enää pelattu ottelun voitosta. Bisons kokeili eri viisikoita ja juoksi uusia harjoiteltuja settejä läpi. Norfleet nousi ottelun tehokkaammaksi pelaajaksi, keräten yhteensä 28 pistettä. Joshua Caldwell kokosi 26 ja HyPon tehokkain D’Von Campbell 25 pistettä.

Päävalmentaja Arttu Mannelin oli tyytyväinen ottelun lopputuloksesta:

  • Oltiin ihan hyviä, vaikka pelaajia puuttuikin. Yhteispeliä Brandonin kanssa vietiin paljon eteenpäin. Nyt pelataan omat ottelut kunnialla loppuun ja odotetaan vastustajaa maaliskuussa alkaviin pudotuspeleihin.

Ottelun parhaana palkittiin Bisonsin puolustuksessa raatanut Esko Salonen sekä odotetusti HyPon tehomies Campbell.  Runkosarjan viimeisessä vierasottelussa tulevana sunnuntaina, Bisons kohtaa PuHu juniorit Vantaalta.

2018-03-31T14:33:08+00:00 25.2.2018|Ajankohtaista|