Ajankohtaista

Kyrylo Marchenko Bisonsin palapelin viimeinen kappale

Miesten 1. divisioona A-kauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on tehnyt tämän kauden pituisen pelaajasopimuksen ukrainalaisen Kyrylo Marchenkon, 25, kanssa. Marchenkolle tuleva kausi on ensimmäinen kotimaansa kenttien ulkopuolella. Marchenko on pelaajana jälleen kerran mielenkiintoinen yksilö divariin. Läpi uransa kohtalaisen hyvillä tilastoilla operoinut takamies/laituri tuo Bisonsiin ennen kaikkea korintekovoimaa ja kaukoheittouhkaa. Kuten muutamassa harjoitusottelussa on jo nähty, myös …

Kyrylo Marchenko Bisonsin palapelin viimeinen kappale Lue lisää »

Miesten 1. divisioona A:n mielenkiintoisin ulkomaalaispelaaja löytyy Loimaalta

Miesten divarikauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on tehnyt 1-vuotisen sopimuksen 23-vuotiaan ranskalaisen, Louis Rucklinin kanssa. Rucklin tulee pelaamaan Loimaalle ensimmäistä kauttaan kotimaansa ulkopuolella ja mieheen kohdistuu suuri mielenkiinto, onhan hän ensimmäinen ranskalainen pitkään aikaan divarissa. Strasbourgin juniorimyllyn läpi käynyt Rucklin on 183-senttinen takamies, joka on pelannut myös Ranskan juniorimaajoukkueissa. Edelliset kaksi kautta Lillen organisaatiossa Ranskan 2. …

Miesten 1. divisioona A:n mielenkiintoisin ulkomaalaispelaaja löytyy Loimaalta Lue lisää »

Jordan Roberts tuo monipuolisuutta Bisonsiin

Miesten 1. divisioona A-kauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on tehnyt 1-vuotisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Jordan Robertsin kanssa. Roberts aloittaa ensimmäisen kautensa ammattilaisena vietettyään viisi vuotta Long Beach Staten yliopistossa. 206-senttinen ja 91-kiloinen Roberts pelasi Long Beachilla kaiken kaikkiaan 139 ottelua viiden kauden aikana, kuuluen joukkueen aloitusviisikkoon 69 kertaa. Viimeisellä kaudella 30 ottelua ja 28 aloitusviisikon paikkaa kertovat …

Jordan Roberts tuo monipuolisuutta Bisonsiin Lue lisää »

Cedric Latimer tuomaan kokemusta Bisons-miehistöön

Miesten 1. divisioona A-kauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on solminut 1-vuotisen pelaajasopimuksen Cedric Latimerin kanssa. 35-vuotias Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti ei viime kaudella pelannut yhtäkään virallista ottelua, mutta etenkin Latimerin monipuolisuudelle tulee olemaan käyttöä Bisons-rotaation isossa päässä. Korisliigaa ja divaria yhteensä 229 ottelua viimeisen 12 vuoden aikana tahkonnut 197-senttinen Latimer on vahva ja monipuolinen pelaaja etenkin hyökkäyspäässä, jossa mieheltä löytyy uhkaa niin korin alta, kuin kolmen …

Cedric Latimer tuomaan kokemusta Bisons-miehistöön Lue lisää »

Bisonsin isoon päähän rutkasti lisää senttejä

Miesten divisioona A-kauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen peräti 214-senttisen Aapeli Syrjämäen kanssa. Syrjämäki siirtyy Loimaalle Kouvolan Kouvojen organisaatiosta, jossa hän on vietti edelliset kaksi kautta. Syrjämäki, 23, on Hyvinkään Pontevan kasvatti, mutta parhaiten loimaalaiset koripallon ystävät muistavat miehen varmasti HBA:n riveistä. Lukiovuotensa Mäkelänrinteellä viettänyt Syrjämäki on pelannut divisioona A:ta kaiken kaikkiaan jo …

Bisonsin isoon päähän rutkasti lisää senttejä Lue lisää »

Bisons jatkaa takapelaajien linjalla – Ali Ahola Loimaalle

Miesten 1. divisioona A kauteen valmistautuva LoKoKo Bisons on tehnyt yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen Aleksanteri ”Ali” Aholan kanssa. Ahola, 27, on Lahti Basketballin kasvatti ja tuleekin pelaamaan ensimmäistä kertaa urallaan kasvattajaseuransa ulkopuolella. Ahola on tunnettu kovasta puolustuksestaan. Viime kausina Pieti Poikolan alaisuudessa Aholasta tuli yksi Korisliigan inhottavimpia koko kentän puolustajia. Kovaa joukkueen eteen töitä tekevä Ahola ei tilastoissa aina näytä joukkueen …

Bisons jatkaa takapelaajien linjalla – Ali Ahola Loimaalle Lue lisää »

Bisons avasi siirtomarkkinat vahvasti – lupaava Santeri Makkonen Loimaalle

Vaikka ensi kauden sarjataso onkin vielä kysymysmerkki, ei Bisons ole suotta jarrutellut kevään/kesän siirtomarkkinoilla. Loimaalais-joukkue on tehnyt 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen takamies Santeri Makkosen kanssa. 195-senttinen Pussihukkien kasvatti on pelannut tähän mennessä ainoastaan pääkaupunkiseudun joukkueissa, joten muutto Loimaalle tuo uusia tuulia Makkoselle kokonaisuudessaan. Viime kaudella mies pelasi Miesten 1. divisioona A:ta Helsingin NMKYN:n riveissä 15 ottelun verran …

Bisons avasi siirtomarkkinat vahvasti – lupaava Santeri Makkonen Loimaalle Lue lisää »

Ensimmäiset sopimusuutiset julkaistu

Tiistaina 31.5.2022 otettiin vihdoinkin startti pelaajauutisten julkaisuun. Odotus palkittiin jatkosopimusuutisilla, kun someen tärähti tieto Sami Tahvanaisen jatkosta Biisoneissa. ”Olen erittäin iloinen, että Sami jatkaa meidän projektissa mukana. Hän nappasi rotaatiopaikan joukkueessa jo viime kaudella ja näytti millaista energiaa ja työmoraalia hän tuo joukkueeseen. Hän on pelaaja, joka haluaa aina olla parempi. Heittotaidollaan ja hyvällä avoimen …

Ensimmäiset sopimusuutiset julkaistu Lue lisää »

Bisons Loimaan taustoille uusia kasvoja

Bisons Loimaan Korisliiga-joukkuetta hallinnoiva Lokoko Bisons ry on valinnut maanantaina 13.9.2021 pidetyssä kokouksessaan puheenjohtajakseen Vesa Pakkasen.  Vesa toimii Loimaalla ravintola-alan yrittäjänä ja hänellä on takanaan pitkä pelaajaura Loimaan Korikonkareissa. Hallitukseen liittyy uutena nimenä loimaalais- ja lokokolaistaustainen Timo Seppänen. Timo on kokenut rahoitusalan osaaja ja hän työskentelee tällä hetkellä myyntijohtajana Finlandia Group Oyj:llä. Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa …

Bisons Loimaan taustoille uusia kasvoja Lue lisää »

Zach Thomas Bisonsin isoon päätyyn

Bisons Loimaa on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Zach Thomasin kanssa.  201-senttinen ja 103-kiloinen Thomas siirtyy Loimaalle kolmen Euroopassa vietetyn kauden jälkeen. Marylandin osavaltiosta Ijamsvillen kaupungista kotoisin oleva Thomas pelasi yliopistouransa täydet neljä vuotta Bucknellin opinahjossa NCAA:n korkeimmalla sarjatasolla. Thomas kuului viimeisellä yliopistokaudellaan kaikissa pelaamissaan otteluissa joukkueensa avausviisikkoon tehtaillen 20 pistettä ja kahmien 9 levypalloa ottelua …

Zach Thomas Bisonsin isoon päätyyn Lue lisää »